Skarta Energy rakennuttaa aurinkopuiston Pälkäneelle

Skarta Energy rakennuttaa Pälkäneveden teollisuusalueelle paneeliteholtaan 5 MWp:n kokoisen aurinkopuiston. Aurinkovoimapuiston rakentamisesta on sovittu Solarigo Systems Oy:n kanssa ja rakennustyöt alkavat marraskuussa. Puiston rakentamisen on tarkoitus valmistua vuoden 2024 loppupuolella.

Pälkäneen kunta ja Skarta Energy solmivat kesäkuussa 2022 aiesopimuksen uusiutuvan energian ratkaisuiden selvittämisestä ja kehittämisestä Pälkäneelle. Nyt Pälkäneelle suunnitellun aurinkovoimalan rakennustyöt alkavat. Ensimmäisessä vaiheessa puisto tuottaa sähköä kantaverkkoon, mutta tulevaisuudessa, yritysalueen kehittyessä, olisi tarkoitus tuottaa omavaraista ja edullista sähköä suoraan alueen yrityksien käyttöön.

”Pälkäneen kunta on asettanut tavoitteen hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä ja tämän aurinkopuiston avulla olemme myötävaikuttamassa tämän tavoitteen saavuttamista. Ympäristönäkökulman lisäksi paikalliset uusiutuvan energian ratkaisut tuovat merkittäviä kokonaisinvestointeja kuntiin, houkuttelevat uusia toimijoita alueelle, luovat työpaikkoja sekä kasvattavat verokertymää”, sanoo Vikke Saarelainen, Skarta Energyn varatoimitusjohtaja.

”Pälkäneen kunta iloitsee suuresti, että Skarta Energy aloittaa aurinkopuiston rakentamisen Pälkäneveden teollisuusalueelle. Hanke on paitsi hieno investointi vihreän energian tuotantoon, niin myös omiaan vauhdittamaan kunnan elinvoimaa sekä kyseisen teollisuusalueen kehittymistä”, iloitsee Pauliina Pikka, Pälkäneen kunnanjohtaja.

Lisätietoja:

Kunnanjohtaja Pauliina Pikka, Pälkäneen kunta, p. 040 573 6390, pauliina.pikka@palkane.fi
Vikke Saarelainen, Skarta Energy, varatoimitusjohtaja, p. 040 754 4429, vikke.saarelainen@skarta.fi
Mikko Tuominen, Solarigo Systems, vanhempi projektipäällikkö, p. 040 5631 303, mikko.tuominen@solarigo.fi

© Pälkäne 2024 creative crue logo