Kuntarekisterin päivityksen vuoksi uuden rakentamislain mukaisia rakentamislupia ei myönnetä tammikuussa 2025. Lupapisteen kautta voi hakemuksia jättää normaalisti, mutta niiden käsittely alkaa aikaisintaan helmikuussa 2025. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupien käsittelyssä saattaa esiintyä viivettä.
Lupahakemusten käsittelyssä on tauko uuden rakentamislain käyttöönoton ja sen vaatimien uudistusten vuoksi. Tämä laki edellyttää merkittäviä muutoksia Pälkäneen rakennusvalvonnan rakentamisen lupaprosesseihin, asiakirjoihin, lomakkeisiin, ohjelmistoihin ja ohjeisiin. Uusi laki astuu voimaan 1.1.2025.
Johtava rakennustarkastaja Arttu Jokinen kertoo, että lain käyttöönoton aikataulu on erittäin tiukka, eikä vielä ole täysin selvää, miten niin kutsuttu korjaussarja vaikuttaa lain lopulliseen muotoon. Korjaussarjaa odotetaan vielä joulukuussa.
Tammikuun tauko lupien vastaanotossa antaa kunnalle aikaa toteuttaa tarvittavat muutokset, kuten sähköisen asioinnin ja päätöksenteko-ohjelmiston päivitykset. Lisäksi viranhaltijoille jää enemmän aikaa käsitellä vanhan lain mukaiset hakemukset ja valmistella uuden lain edellyttämät asiakirjat sekä ohjeistaa asiakkaita lain tulkinnassa.