Pälkäneen matkailutulo oli yli 7,4 miljoonaa vuonna 2022

Pälkäneen välitön matkailutulo oli vuonna 2022 yli 7,4 miljoonaa euroa. Tieto perustuu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n 17.8.2023 julkaisemaan selvitykseen matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksista.

Pälkäneellä matkailun osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta oli 4,68 prosenttia vuonna 2022, kun koko Pirkanmaalla se oli 2,04 prosenttia. Matkailun osuus toimialojen työllisyydestä oli 3,60 prosenttia, Pirkanmaalla vastaava luku oli 2,89 prosenttia. Välitön matkailutyöllisyys Pälkäneellä oli tutkimuksen mukaan 33 henkilötyövuotta.

Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 54 matkailualuetta, ja tiedot perustuvat vuonna 2022 kerättyihin lukuihin. Matkailutulotutkimus tarjoaa alueellisen kattavuutensa ansiosta mahdollisuuden kansalliseen vertailuun.

Yleisesti ottaen vuosi 2022 näyttäytyi lähes kaikilla tutkituilla seuduilla kasvun vuotena, jolloin matkailu alkoi palautua koronapandemian jäljiltä.

Pälkäneen kunnan elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelän mukaan tutkimustulokset antavat tärkeää tietoa matkailutoimialan nykytilasta Pälkäneellä.
– Meidän on hyvä seurata tasaisesti matkailutuloja, kävijämääriä ja matkailutoimialan tuomia työllisyysvaikutuksia myös jatkossa. Seurannan avulla saamme tietoa toimialan kehittymisestä ja pystymme yhä paremmin kehittämään matkailupalveluitamme.

– Juuri päättynyt matkailukesä 2023 on vaikuttanut hyvältä. Tapahtumat ovat vetäneet todella hyvin osallistujia, ja majoituskapasiteetti on korkealla täyttöasteella, toteaa elinvoimajohtaja Sirkku Mäkelä.

Lisätietoja:

Pälkäneen kunta / elinvoimapalvelut
Sirkku Mäkelä, elinvoimajohtaja
sirkku.makela@palkane.fi
050 521 5240

© Pälkäne 2024 creative crue logo