Pälkäneen pääkallot
1800-luvun lopulla Suomesta Ruotsiin viedyt pääkallot ja muut jäänteet on vihdoin palautettu takaisin. Kallot vastaanotettiin Pälkäneen kirkolla 20.8.2024.
Kalloja palautui kaikkiaan 82, joista Pälkäneeltä on noin puolet. Jäänteitä kaivettiin Pälkäneen Rauniokirkolta ruotsalaisen antropologi ja professori Gustaf Retziuksen johdolla vuonna 1873.
Museokeskus Vapriikki otti Pälkäneelle vastaanotetuista kalloista näytteitä tieteellistä tutkimusta varten.
Pääkallojen palautuksesta käytiin keskustelua useita vuosia Suomen ja Ruotsin viranomaisten kesken. Suomalaiskallot päätyivät alun perin Ruotsiin osaksi yliopiston kraniologista kokoelmaa. Tuohon aikaan tehdyillä tutkimuksilla pyrittiin selvittämään, kuinka maailma ja Pohjoismaat oli asutettu ja millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä oli muinaisten ja nykyisten kansojen välillä.
Kaikkiaan 45 pälkäneläisiksi varmistettua pääkalloa laskettiin Rauniokirkon kirkkomaahan juhlavin menoin sunnuntaina 8.9.2024.
Joulukuussa 2024 Koneen säätiö myönsi rahoituksen kallokokoelman monitieteiselle tutkimukselle. Tutkimustyö tulee avaamaan ovia 1500-1800 -luvun pälkäneläisten elämään ja tarinoihin.
Juhlallisuudet Pälkäneellä 7.-8.9.
Katso kuvia pääkallojen hautaustilaisuudesta Rauniokirkolta.
Lue lisää