Ilmasto-ohjelmaa päivitetään – osallistu ja vaikuta!

Etelä-Pirkanmaan kunnat Pälkäne, Akaa, Urjala ja Valkeakoski ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin osana HINKU-verkostoa. Yhteinen ilmasto-ohjelma ja resurssiviisauden tiekartta laadittiin vuonna 2020, ja nyt ohjelmaa päivitetään vastaamaan tämän päivän ilmastohaasteisiin. Uutena painopisteenä ohjelmaan lisätään luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

”Aiemman ohjelman alkuvaiheen toimenpiteet ovat suurelta osin jo toteutuneet tai käynnissä. Samalla maailma on muuttunut – esimerkiksi uusiutuvat energiamuodot ja kiertotalousratkaisut ovat kehittyneet huomattavasti”, kertoo neljän kunnan yhteinen ilmastoasiantuntija Ossi Kekki.

”Lisäksi lainsäädäntö tuo jatkuvasti uusia vaatimuksia kuntien ilmastotoimille. Ilmastonmuutoksen hillinnän rinnalle ovat nousseet myös luontokadon torjunta ja sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon”, Kekki jatkaa.

Päivitystyön on määrä valmistua vuoden 2025 aikana. Kuntien omat toimet kattavat kuitenkin vain osan alueen päästöistä, joten myös asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen osallistuminen on ratkaisevaa ilmastotavoitteiden ja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä.

”Olemme nyt kiinnostuneita kuulemaan, miten asukkaat kokevat ilmasto- ja luontotyön Pälkäneellä. Asukasnäkökulma tuo arvokasta taustatietoa ilmasto-ohjelman päivitystyöhön,” toteaa Kekki.

Vastaa kyselyyn

Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia ja kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. Vastaukset auttavat suuntaamaan ilmastotyötä ja kehittämään tapoja edistää luonnon monimuotoisuutta. Kysely on avoinna 21.10.-11.11.

Siirry webropol-kyselyyn tästä.

Pälkäneläisten vastaajien kesken arvotaan tuotepalkinto, joka on Aitoossa Printscorpion tekstiilipainossa valmistettu puuvillainen Pälkäne-kassi. Halukkaat voivat jättää yhteystietonsa kyselyn lopussa.

HINKU-verkosto

HINKU-verkosto on vuonna 2008 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto. HINKU-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.

Lisätietoja: ilmastoasiantuntija Ossi Kekki, 040 335 6014, ossi.kekki@valkeakoski.fi

© Pälkäne 2024 creative crue logo