Eng Esiopetus
Kunnan järjestämä lakisääteinen esiopetus on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille vuotta ennen lapsen oppivelvollisuuden alkamista. Esiopetuksen laajuus on 700 tuntia vuodessa eli noin neljä tuntia päivässä.
Lukukausi noudattaa pääsääntöisesti koulujen työ- ja loma-aikoja. Esiopetus on maksutonta. Esiopetuksen lisäksi mahdollisesti tarvittava täydentävä varhaiskasvatus on maksullista. Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna.
Esiopetus muuttui velvoittavaksi 1.8.2015. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan.
Opetukseen ilmoittautuneiden tulee osallistua opetukseen säännöllisesti esiopetuspäivinä.
Esiopetukseen osallistuvat kuuluvat koulukuljetuksen piiriin. Koulumatkan ollessa yli kolme kilometriä, järjestetään maksuton kuljetus esiopetukseen.
Mikäli esiopetukseen osallistuva lapsi tarvitsee lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, lapsen kuljetuksen esiopetukseen ja hoitoon hoitavat tällöin huoltajat.
Kunnan varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetuksen opetussuunnitelma muodostavat kokonaisuuden joiden välillä on selkeä jatkumo.