Ympäristölupa, ilmoitusmenettely ja rekisteröinti

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan sovelletaan ympäristölupa-, yleistä ilmoitus- tai rekisteröintimenettelyä. Ympäristönsuojelulaissa määritellään, mitä menettelyä sovelletaan. Ympäristönsuojeluasetuksessa määritellään, käsitteleekö asian kunnan vai valtion ympäristönsuojeluviranomainen. Ympäristölupaa, yleisen ilmoitusmenettelyn mukaista ilmoitusta tai rekisteröintiä ei tarvita lyhytaikaisiin, koeluonteisiin toimiin, joiden tarkoituksena on esimerkiksi kokeilla uutta tekniikkaa.

Hollolan kunnassa ympäristönsuojelulain mukaisena lupaviranomaisena toimii elinvoimavaliokunnan valvontajaosto. Ympäristövalvonnan viranhaltijat valmistelevat päätökset. Hakemukset ja ilmoitukset toimitetaan kirjaamoon. Käsittelystä peritään Hollolan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu. Hakemuksen tai ilmoituksen laadinnassa on suositeltavaa hyödyntää asiantuntevan konsultin palveluita.

Lisätietoja menettelyistä

Tietyille ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille tarvitaan ympäristölupa. Ympäristölupaa edellyttävät toiminnot on esitetty ympäristönsuojelulain 527/2014 pykälissä 27 – 30. Luvanvaraisia toimintoja ovat esimerkiksi tietyt jätteen tai jätevesien käsittelyyn liittyvät toiminnat, yli 50 päivää toimivat murskaamot ja kivenlouhimot ja ulkona sijaitsevat moottoriurheiluradat. Jotkin toiminnot ovat luvanvaraisia tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle sijoittuessaan.

Ympäristöluvassa voidaan antaa määräyksiä mm. toiminnan laajuudesta, tarkkailusta, päästöistä ja niiden vähentämisestä. Luvan myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että toiminnasta ei saa annettavan määräykset huomioiden aiheutua terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.

Ympäristölupaviranomainen tiedottaa ympäristölupahakemuksesta kuulutuksella ja pyytää tarvittavat lausunnot muilta viranomaisilta. Asianosaiset saavat tehdä muistutuksia ja hankkeen vaikutusalueen asukkaat voivat esittää asiasta mielipiteensä. Kuultuaan lausunnoista ja muistutuksista hakijaa lupaviranomainen tekee asiassa päätöksen.

Lupapäätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja tämän päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos se myöntää valitusluvan. Ympäristöluvat ovat pääsääntöisesti voimassa toistaiseksi, ellei hanke ole luonteeltaan määräaikainen.

Ympäristölupa – ohjeet ja lomakkeet

Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely on vuonna 2019 voimaan tullut ympäristölupamenettelyn kaltainen mutta hieman kevennetty menettely, joka koskee tiettyjä ympäristövaikutuksiltaan vähäisempiä toimintoja.

Toiminnan ilmoitusvelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä ja ilmoituksenvaraiset toiminnat on lueteltu lain liitteessä 4. Yleisessä ilmoitusmenettelyssä viranomainen antaa valituskelpoisen päätöksen toiminnanharjoittajan jättämän ilmoituksen tietojen perusteella. Ilmoitus on tehtävä vähintään 120 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Ilmoitettavat tiedot vastaavat pääpiirteissään ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja.

Yleisen ilmoitusmenettelyn piiriin kuuluvat esimerkiksi suuri osa eläinsuojista, sahalaitokset (kapasiteetti väh. 20 000 m3 sahatavaraa vuodessa) ja monet elintarvike- ja rehuteollisuuden toiminnat. Yleisen ilmoitusmenettelyyn kuuluvat toiminnot edellyttävät kuitenkin ympäristölupaa, jos ne sijoittuvat tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle.

Yleinen ilmoitusmenettely – ohjeet ja lomakkeet

Kaikkeen ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan ei tarvita ympäristölupaa tai sovelleta yleistä ilmoitusmenettelyä, vaan osa toiminnoista rekisteröidään valtakunnalliseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Rekisteröitäviä toimintoja ovat ympäristönsuojelulain liitteessä 2 mainitut toiminnot tietyin ehdoin. Näitä ovat esimerkiksi asfalttiasemat, jakeluasemat, orgaanisia liuottimia enintään 50 tonnia vuodessa käyttävät toiminnat (esim. ajoneuvojen maalaus), kiinteät betonituoteasemat ja betonituotetehtaat.

Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä.  Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on rekisteröitävä toiminta ympäristönsuojelulaissa säädetyssä määräajassa. Toiminta voidaan aloittaa, kun se on rekisteröity. Viranomaisen tulee ilmoittaa toiminnan rekisteröinnistä viipymättä toiminnanharjoittajalle.

Ympäristönsuojelulain 30 §:n mukaan lähtökohtaisesti rekisteröintimenettelyyn kuuluvalle toiminnalle tarvitaan kuitenkin ympäristölupa esimerkiksi silloin, kun toiminta sijoittuu tärkeälle tai muulle vedenhankintakäyttöön soveltuvalle pohjavesialueelle tai kun siitä saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Rekisteröintimenettely – ohjeet ja lomakkeet


Määräykset ja ohjeet

Ympäristönsuojelulaki 527/2014 – finlex.fi

Ympäristönsuojeluasetus 713/2014 – finlex.fi

© Pälkäne 2024 creative crue logo