Vesihuoltolain vapautukset

Vesihuoltolaitoksen (vesihuoltolaitos, vesiosuuskunta tai vesihuoltoyhtymä) toiminta-alueella sijaitsevan kiinteistön tulee vesihuoltolain 10 §:n mukaan liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoihin. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta kiinteistön liittämisvelvollisuudesta. Vapautusta liittymisvelvollisuudesta voi hakea ympäristönsuojelusta.

Vapautus liittymisvelvollisuudesta myönnetään, jos kaikki alla luetellut edellytykset täyttyvät:

  1. Liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
  2. vapauttaminen ei vaaranna vesihuoltolaitoksen taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ja
  3. Lisäksi vesijohtoon liittämisestä vapautettavalla kiinteistöllä tulee olla käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttämää talousvettä ja
  4. jätevesiviemäriin liittymisestä vapautettavan kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely tulee voida järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Kaikkien vapautuksen edellytysten tulee todennetusti täyttyä, jotta vapautus voidaan myöntää. Vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella ja tilastollisella taajama-alueella sijaitsevalla asuinrakennuksella on lähtökohtaisesti velvollisuus liittyä vesi- ja viemäriverkostoon. Normaalein vesikalustein varustetulle rakennukselle vapautusta ei pääsääntöisesti myönnetä.

Kiinteistön omistaja hakee vapautusta erillisellä lomakkeella.

Haettaessa vapautusta jätevesiviemäriin liittymisestä tulee hakijan antaa tiedot nykyisestä jätevesijärjestelmästä. Tiedot voidaan antaa suoraan hakemuslomakkeella tai erillisellä selvityksellä.

Vapautushakemuslomake ja hakemukseen liitettävä selvitys jätevesijärjestelmästä löytyvät tältä sivulta kohdasta ohjeet ja lomakkeet.

Jos talousvetenä käytetään oman kaivon vettä ja hakija hakee vapautusta vesijohtoon liittymisestä, tulee hänen toimittaa hakemuksen liitteenä tutkimustodistus kaivoveden laadusta. Lisätietoja ja ohjeet näytteenottoon löytyvät Ohjeet ja lomakkeet -otsikon alta.

Talousvedestä tulee tutkia Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 401/2001 liitteen 2 mukaiset parametrit. Varmista talousvesitutkimusta hankkiessasi, että vedestä tehdään kaikki vaaditut määritykset.

Haja-asutusalueella liittymisvelvollisuudesta ovat voimassa seuraavat poikkeukset:

Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon, jos:

  1. kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä; ja
  2. kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi terveydensuojelulaissa säädetyt laatuvaatimukset täyttävää talousvettä.

Taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos:

  1. kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä ja jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään; tai
  2. kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään.

Muilta osin liittymisvelvollisuus koskee myös haja-asutusalueita, mikäli kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen vahvistetulla toiminta-alueella. Jätevesien käsittelystä ja johtamisesta viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla säädetään Ympäristönsuojelulaissa sekä ns. hajajätevesiasetuksessa. Lisäksi jätevesien käsittelyssä tulee noudattaa Pälkäneen ympäristönsuojelumääräyksiä.


Määräykset ja ohjeet

Vesihuoltolaki 119/2001 – finlex.fi

Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta

Selvitys jätevesijärjestelmästä

Pälkäneen vesihuoltolaitos

© Pälkäne 2024 creative crue logo