Jätevedet

Jätevesien käsittely haja-asutusalueella

Haja-asutusalueella ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella sijaitsevan kiinteistön jätevedet tulee käsitellä kiinteistökohtaisesti. Jätevesien käsittelyvaatimukset perustuvat ympäristönsuojelulakiin, sen nojalla annettuun asetukseen eli hajajätevesiasetukseen sekä Pälkäneen kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin.

Talousjätevedet on puhdistettava siten, että ympäristöön aiheutuva kuormitus vähenee orgaanisen aineen osalta vähintään 80 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 70 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 30 prosenttia verrattuna haja-asutuksen kuormitusluvun avulla määritettyyn käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen.

Enintään 100 m vesistöstä tai 1-luokan tai 2-luokan pohjavesialueella sijaitsevien kiinteistöjen on tullut saattaa jätevesien käsittely vastaamaan ympäristönsuojelulain mukaista perustason puhdistusvaatimusta viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2019.

Pohjavesialueet Pälkäneen karttapalvelussa

Muualla, kuin ranta- tai pohjavesialueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmän tehostamistoimille ei ole asetettu määräaikaa. Perustason puhdistusvaatimus tulee täyttää, kun kiinteistöllä rakennetaan vesikäymälä tai tehdään vesi- ja viemärilaitteistoja koskeva luvanvarainen korjaus- ja muutostyö tai kun kiinteistöllä tehdään rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva rakennuslupaa edellyttävä korjaus- ja muutostyö. Tällöin kyseessä on maankäyttö- ja rakennuslain perusteella toimenpideluvanvarainen tai rakennusluvanvarainen toimi.

Rakentamisen luvat

Uusien ja peruskorjattavien kiinteistöjen jätevesijärjestelmästä on laadittava suunnitelma.

  • Rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen taikka rakentamista koskevaan ilmoitukseen liitettävä suunnitelma tulee olla pätevän suunnittelijan laatima.
  • Jätevesien käsittelyn on täytettävä asetuksen asettamat käsittelyvaatimukset.
  • Kiinteistöllä tulee olla jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet.
  • Jätevesijärjestelmää tulee käyttää käyttö- ja huolto-ohjeiden mukaisesti.

Rakentamisen luvat

Talousjätevesien käsittely viemäriverkostojen ulkopuolella – lomake

Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Haja-asutusalueella sijaitsevilla kiinteistöillä on oltava selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä. Selvitys tulee säilyttää kiinteistöllä ja pyydettäessä esittää ympäristönsuojeluviranomaiselle. Selvityksen sekä käyttö- ja huolto-ohjeiden avulla saadaan tietoa olemassa olevasta järjestelmästä ja käsitystä siitä, tarvitseeko järjestelmää kunnostaa tai uusia. Jätevesiselvityksestä on hyötyä myös omistajanvaihdoksen yhteydessä ja valvontatilanteissa. Kirjattujen huoltotoimenpiteiden, kuten saostussäiliöiden tyhjennysten avulla pystytään osoittamaan, että järjestelmää on hoidettu asianmukaisesti.

Jätevesien käsittelyssä tulee myös noudattaa kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä. Niissä todetaan talousjätevesien käsittelystä viemäriverkoston ulkopuolella seuraavaa:

Puhdistettujen jätevesien purkupaikan sijoittamisessa kiinteistöllä tulee
noudattaa seuraavia vähimmäissuojaetäisyyksiä (purkupaikka on piste,
josta jätevettä pääsee ympäristöön kuten purkuputkenpää tai maaperäkäsittelykenttä):

KohdeEtäisyys
Talousvesikaivosta30-50 m
Lämpökaivosta20-30 m
Vesistöstä10-40 m
Rakennuksesta5 m
Pohjaveden pinnasta1 m
Ankarampi puhdistusvaatiimus

Ympäristönsuojeluviranomainen voi edellyttää ankarampia puhdistusvaatimuksia yksittäistapauksissa. Ankarampi puhdistusvaatimus tarkoittaa jätevesien johtamisesta ympäristöön aiheutuvaa kuormituksen vähentämistä orgaanisen aineen (BHK) osalta vähintään 90 % ja kokonaisfosforin osalta 85 % verrattuna käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen.

Jätevesien johtaminen pohjavesialueella

Pohjavesialueen muodostumisalueella jätevesien johtaminen maaperään
on kiellettyä. Pohjavesialueella vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella Jätevedet voidaan käsitellä kiinteistöllä tiivispohjaisessa, suljetussa käsittelyjärjestelmässä, jos siitä poistuvat puhdistetut jätevedet on mahdollista johtaa pohjavesialueen ulkopuolelle.

Ympäristönsuojelulain 27 b §:ssä tarkoitetut vähäiset jätevesimäärät voidaan kuitenkin johtaa maahan, jos jätevesien johtamispaikka on riittävän
etäällä vedenottamosta ja sijainniltaan muuten sellainen, ettei jätevesistä
aiheudu pilaantumisen vaaraa.

Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen

Ympäristönsuojeluviranomaiselta voi hakea lupaa poiketa jäteveden perustason puhdistusvaatimuksista ranta-alueella tai pohjavesialueella. Poikkeamislupa voidaan myöntää enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan.

Poikkeaminen voidaan myöntää, jos ympäristöön aiheutuva kuormitus on vähäistä tai käsittelyjärjestelmän parantaminen olisi kiinteistön haltijalle kohtuutonta taloudellisesti tai teknisesti. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon kiinteistön sijainti alueella, joka on tarkoitettu ulotettavaksi viemäriverkoston piiriin, kiinteistön haltijan ja kiinteistöllä vakituisesti asuvien korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät sekä kiinteistön haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus tai muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste.

Myönnetty lupa raukeaa, jos kiinteistön käyttö muuttuu siten että kuormitus lisääntyy tai jos kiinteistön omistus tai hallinta vaihtuu.


Määräykset ja ohjeet

Ympäristönsuojelulaki 527/2014 – Finlex.fi

Haja-asutuksen jätevedet – Vesi.fi

Käsittelyvaatimuksista poikkeaminen – sähköinen lomake

Ympäristönsuojelumääräykset

© Pälkäne 2024 creative crue logo