Ilmastotyö

Pälkäneen kunnan tavoitteena on HINKU-verkostoon kuluvien kuntien tavoin olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Pälkäneen kunnalla on muiden Etelä-Pirkanmaan kuntien (Valkeakoski, Akaa, Urjala) kanssa yhteinen seudullinen ilmasto-ohjelma, jonka toimenpiteillä hiilineutraaliutta tavoitellaan. Kunnan ilmastotoimien edistymistä voi seurata Ilmastovahdista. Kunta kannustaa myös asukkaitaan ja yrityksiä huomioimaan ilmaston omissa valinnoissaan.

Pälkäneen kunta on kunnanvaltuuston päätöksellä liittynyt vuonna 2019 hiilineutraalien kuntien HINKU-verkostoon. Hinku-verkosto on ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöistä muodostuva kuntien joukko. Verkosto on lähtöisin vuonna 2008 alkaneesta Suomen ympäristökeskuksen koordinoimasta Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeesta, jossa kunnat, yritykset, asukkaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Hinku-kunnat ovat sitoutuneet vähentämään koko alueensa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Pälkäneen päästöjakaumissa suurimmat päästölähteet ovat tieliikenne ja maatalous.  Ilmaston kannalta kestävää maataloutta voidaan edistämää esimerkiksi hiiltä sitovilla ja varastoivilla viljelytavoilla ja -tekniikoilla. Liikenteen päästöihin voidaan vaikuttaa muun muassa joukkoliikenteen kehittämisellä. SYKE:n laskelmissa on huomioitu alueella rekisteröidyt ajoneuvot, ei kautta- tai läpikulkuliikenteen vaikutusta.

Pälkäneen kokonaispäästövähennys vuoteen 2022 mennessä on vertailuvuodesta 2007 katsottuna 33 prosenttia. Asukasta kohti päästövähennys vuodesta 2007 vuoteen 2022 on 27 prosenttia. Merkittävimmät vähennykset ovat tapahtuneet kulutussähkön ja sähkölämmityksen päästöissä sekä öljylämmityksen päästöjen vähennyksessä.

Suurin osa Pirkanmaan kunnista on mukana Hinku-kuntien verkostossa. Lisäksi koko Pirkanmaan maakunta on sitoutunut Hinku-tavoitteisiin. Pälkäneen kunta tekee tiivistä yhteistyötä ilmastoasioissa Etelä-Pirkanmaan kuntien kanssa. Kaikki kunnat kuuluvat Hinku-verkostoon ja ovat sitoutuneet päästövähennystavoitteisiin.

Etelä-Pirkanmaan ilmasto-ohjelman avulla alue pyrkii parantamaan elintapojen kestävyyttä ja vähentämään alueen ilmastopäästöjä. Tärkeä osa ilmasto-ohjelmaa on myös asukkaiden ja alueen toimijoiden yhteistyö.

Ilmasto-ohjelman pohjana on hyödynnetty Sitran laatimaa opasta resurssiviisauden tiekarttatyöskentelyyn. Resurssiviisaissa kunnissa edistetään kiertotaloutta ja hiilineutraaleja toimintamalleja. Kuntien tavoitteina on ilmastopäästöttömyys, jätteettömyys ja ylikulutuksen estäminen.

Etelä-Pirkanmaan resurssiviisauden tiekartan kaistoiksi valittiin energiantuotanto- ja kulutus, liikkuminen ja yhdyskuntarakenne, kulutus ja materiaalit sekä kuntalaisten osallisuus ja luontosuhde. Jokaiselle kaistalle valittiin kolme tavoitetilaa vuodelle 2030. Tiekarttatyöskentely käynnistettiin kuntien organisaatioiden työntekijöille järjestetyillä työpajoilla. Työpajoissa kokoonnuttiin pohtimaan omassa työssä tehtäviä ilmastotoimenpiteitä sekä ideoimaan yhdessä uusia toimia tavoitteisiin pääsemiseksi.

Ilmasto-ohjelman tavoitekaudet on jaettu noin kolmen vuoden pituisille jaksoille. Jakson päättyessä tarkastetaan toteutuneiden toimenpiteiden tilanne ja päivitetään toimenpiteet seuraavalle jaksolle.

Pälkäneen ilmastotyön toimenpiteitä, tehtäviä ja niiden edistymistä voi seurata Pälkäneen Ilmastovahti -palvelusta. Vastuuhenkilöt päivittävät ja pitävät toimenpiteitä ajan tasalla, jolloin Ilmastovahdissa on nähtävillä ajantasainen kuva kunnan ilmastotoimenpiteiden tilanteesta.

Pälkäneen ilmastovahti

Ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi Pälkäneen kunta on vuonna 2023 liittynyt kunta-alan energiatehokkuussopimukseen. Vuoden 2017 alussa käynnistynyt kunta-alan energiatehokkuussopimus on työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton välinen sopimus energian tehokkaammasta käytöstä kunta-alalla vuosina 2017-2025.

Sopimus sitoo kuntaa tekemään energiaa säästäviä toimenpiteitä. Sopimukseen kuuluvat kunnan päätäntävallassa olevat rakennukset, katu- ja ulkovalaistus, (vesi- ja jätehuolto, joukkoliikenne, omat kuljetukset, työkoneet), hankinnat ja kaikki muut kunnan energiaa käyttävät toiminnot, elleivät kuulu muuhun sopimukseen. Toimista raportoidaan vuosittain.

Liittymisvaiheessa asetettu ohjeellinen kokonaistavoite vuodelle 2025 on 1 079 MWh.  Asetettu kokonaistavoite vastaa 7,5 % liittymistiedoissa ilmoitetusta energiankäytöstä.

Sopimuksen tavoitteena on lisäksi, että kunta toimii esimerkkinä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisessä levittämällä asukkaille ja alueen toimijoille aktiivisesti tietoa energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian käyttöön liittyvistä mahdollisuuksista ja niiden tuloksista.


Määräykset ja ohjeet

Hinku-verkosto – hiilineutraalisuomi.fi

KETS – energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi

Etelä-Pirkanmaan ilmasto-ohjelma

Ilmasverkosto Pirkanmaa – ilmastoverkosto.fi

HINKU-hankkeen sivut – syke.fi

© Pälkäne 2024 creative crue logo